Miten meillä eletään hamsterien kanssa?

Päivittäisiin rutiineihin kuuluu hamsterien tarkastus, sylittely ja ruokinta. Hamsterini saavat päivittäin monipuolisesti tuoreruokia, jotka valitaan vähän kutakin hamsteria silmällä pitäen. Tuoreruokinta koostuu pääosin raikkaista hedelmistä ja vihanneksista, joissa pienimpänä osana tarjoilua on kurkku, salaatti ja vesimeloni. Pääpainotus on parsa- ja kukkakaalissa, jotka ovatkin hamstereideni herkkuruokaa. Hamstereiden tuoreruoka-annokset voivat koostua erilaisista pilteistä, puuroista, marjoista sekä kerran pari viikossa tarjolla on lihatuotteita, kuten raakaa naudan jauhelihaa, kissan/koiranruokaa sekä lihapilttejä. Myös pakastevihannekset ja pinaatti sulatettuina tekevät kauppansa hamsujeni kulhoista. Tuoreruokinnan kylkiäisenä hamsterit saavat vaihdellen tavallista ruokaöljyä sekä kylmäpuristettua vehnänalkioöljyä takaamaan riittävän E-vitamiinin saannin. Jyväseosten pakastaminen vie jyvistä E-vitamiinit, joten lisäravintona on hyvä tarjota jotain todella E-vitaaminipitoista.

Jyväsekoituksena suosin mahdollisimman väriaineettomia ja lisäaineettomia seoksia, sillä väriaineet voivat aiheuttaa mm. syöpää hamsterille. Jyväseoksessani käytin ennen JR Farmin erilaisia jyväsekoituksia, jotka tilasin suoraan Saksasta Zooplussan kautta. Nykyään käytössäni on tarkkaan valittuja väriaineettomia seoksia synnyinkaupunkini lähellä olevan eläinkaupan irtolaareista sekä Lavenderäs tmin jyväseosta. Lisänä minulla on kuivattua porkkanaa, hernettä, persiljaa sekä jauhomatoja. Satunnaisesti tarjoilen hamstereille myös auringonkukansiemeniä ja pähkinäseoksia. Ennen jyväsekoitusten avaamista suosittelen pakastamaan jyvät tuholaiseläinten torjumiseksi. Marketeissa myytävät ruoat, kuten Oskun herkkuruoka ja Festival jyrsijänruoka kannattaa hylätä heti alkuunsa. Syyrialaisen hamsterin ruoan rasvapitoisuus olisi parhaimmillaan noin seitsen prosenttisena. Sitä kannattaa miettiä jyväsekoitusta valitessa tai omia seoksia sekoittaessa. Meillä hamstereilla on aina tarjolla jyväsekoitusta, ja sitä lisätään sen mukaan, miltä tarve näyttää.

Hamsterien asumuksina käytän tällä hetkellä jokaisella hamsterilla vakioasumuksena lasisia terraarioita, jotka ovat olleet ennen akvaariokäytössä. Olen tehnyt niihin itse tukevat kannet. Terraarioni ovat kooltaan: 100x35x40cm, 80x40x40cm, 80x40x40cm sekä 74x40x40cm. Väliaikaiskäytössä on myös esim. poikasilla mediumdunia, jotka ovat n. 71x45x32cm. Minulla on käytössäni yksi huone, joka on omistettu vain hamstereille sekä tietysti myös kanilleni, josta voit lukea lisää sen omasta linkistä vasemman puolen linkkipalkista! Tampereella opiskelijavuokrayksiössäni hamstereilla on pääsääntöisesti käytössä 35cm korkeat terraariot, sillä sitä korkeammat eivät mahdut hyllykköön, joka on omistettu hamstereilleni. Lisäksi Tampereen asunnossani asustelee 30.1.2015 syntynyt kooikerhondjenarttu Cavalriina's Felisa Finella eli tuttujen kesken vain Java.